Siirry sisältöön

Kouluun

Ulvilan kaupungin esiopetukseen ja kouluun ilmoittautuminen sekä koululaisten iltapäivätoimintaan hakeminen ajalla 29.1.-7.2.2024

ESIOPETUKSEEN ILMOITTAUTUMINEN

Päiväkodeissa ja kouluissa järjestettävään esiopetukseen ilmoitetaan v. 2018 syntyneet lapset.

Ilmoittautuminen tapahtuu Wilman kautta, jos lapsi on jo kunnallisessa päiväkodissa, jossa huoltajat toivovat hänen esiopetusvuoden jatkuvan. Jos lapselle haetaan siirtoa esiopetukseen toiseen päiväkotiin tai hän ei ole kunnallisen varhaiskasvatuksen piirissä, ilmoittaudutaan esiopetukseen kaupungin internet-sivuilta löytyvän sähköisen linkin kautta.

Esiopetushaun yhteydessä haetaan myös esiopetuksen 4h/pvä lisäksi tarvittavaa varhaiskasvatusta alle tai yli 5 tuntia/pvä.

Päiväkodeissa järjestettävän esiopetuksen päätökset lähetetään hakijoille 20.6.2024 mennessä.

Perusopetuslain mukaista esiopetusta voi hakea kaikista päiväkodeista sekä Kaasmarkun ja Koskin kouluilta. Esiopetuksen järjestämispaikat päätetään haun perusteella myöhemmin. Varhaiskasvatuksen toimintakausi alkaa aina elokuun alussa ja esiopetus elokuussa toimintakausittain ilmoitettavana päivänä. Esiopetus noudattelee muuten koulujen loma-aikoja.

Hakuajan ulkopuolella esiopetusjärjestelyistä otetaan yhteyttä varhaiskasvatuksen esimiehiin. Perhe voi ilmoittaa lapsen joko kunnalliseen tai yksityiseen esiopetukseen.

KOULUUN ILMOITTAUTUMINEN

8.8.2024 koulunsa aloittavat lapset ilmoitetaan kouluun Wilman kautta.

Kaupungin varhaiskasvatusyksiköissä olevien lasten vanhemmat ilmoittavat lapsensa suoraan Wilman kautta. Muut lapset ilmoitetaan kouluun sähköisesti osoitteessa https://ulvila.inschool.fi. 

Avainkoodi ja ohjeet Wilma -tunnuksen tekemistä varten lähetetään koulutulokkaiden koteihin viikolla 5.

Peruskoulun 1. luokalle ilmoitetaan vuonna 2017 ja sitä aikaisemmin syntyneet lapset, jotka eivät ole vielä aloittaneet oppivelvollisuutensa suorittamista.

Lykkäysanomus koulunkäynnin aloittamisesta vuotta säädettyä myöhemmin tehdään sivistys- ja hyvinvointijohtajalle.

Koulutulokkaiden kouluun tutustuminen on torstaina 2.5.2024.

VARHAISKASVATUKSEN SIIRTOHAKEMUS

Jos lapsella on jo varhaiskasvatuspaikka ja hänelle halutaan hakea paikkaa toiseen toimipisteeseen, siirtohakemus toivotaan tehtävän ko. hakuaikana.

KOULULAISTEN ILTAPÄIVÄTOIMINTAAN HAKEMINEN

Ulvilassa järjestetään ohjattua koululaisten iltapäivätoimintaa 1. ja 2. luokan oppilaille.

1. luokan oppilaat ovat etusijalla paikkoja jaettaessa, 20 % paikoista on varattu 2. luokan oppilaille.
Hakemukset täytetään kaupungin internet-sivuilta löytyvän sähköisen linkin kautta.
Hakijoille lähetetään kirjallinen päätös 31.5.2024 mennessä.

Ulvilan sivistyslautakunta