Info / Historia / Vähän tarkemmin
 
 

TIIVISTELMÄ ULVILAN HISTORIASTA

ULVILAN SYNTY

Maajää vetäytyi Ulvilan alueelta noin 7600 - 7500 vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Asumiskelpoista ei Ulvilasta tuolloin vielä tullut, sillä alueen peitti toistasataa metriä syvä meri. Ulvilan ylävimmät reunaosat alkoivat kohota meren pinnan yläpuolelle vasta nelisen tuhatta vuotta sitten.

ULVILAN VANHIN ASUTUS

Ensimmäiset merkit Ulvilan alueen asutuksesta ovat peräisin kivikauden loppuvaiheilta, mitä aikaa täällä on nimitetty Kiukaisten kulttuuriksi (n. 1800 - 1000 ennen ajanlaskumme alkua). Ulvilan laakeaa keskustaa peitti vielä tuolloin nykyistä kolmisenkymmentä metriä korkeammalla oleva meri. Pääasiallisen elantonsa Kiukaisten kulttuurin väki sai kalastamalla ja hylkeitä pyydystämällä. Tällaiseen pyyntiin osallistuivat ilmeisesti myös Ulvilan vanhimmat tunnetut asukkaat, joiden asutus- eli kulttuurikerros on todettu Tuohimaan talon maalla lähellä Kullaan rajaa.

ULVILAN PRONSSIKAUSI

Pian sen jälkeen kun Skandinaviassa oli otettu käyttöön uusi teräaine, pronssi, tuli se myös Suomessa tunnetuksi. Parhaana esimerkkinä voidaan pitää Nakkilan Santalan pronssista keihäänkärkeä, joka on maamme vanhin läntinen pronssiesine (n. 1400 - 1200 ennen ajanlaskumme alkua).

Pronssikausi ajoittuu Kokemäenjoen suussa suunnilleen vuosiin 1000 - 400 ennen ajanlaskumme alkua. Pronssikauden jälkipuoliskolla muodostui Kokemäenjoen suulahden reunoille eli Porin, Ulvilan, Nakkilan ja Harjavallan viljelysaukean reunamille maamme rikkain asutusalue. Pronssiesineitä on maastamme löydetty niukasti Ulvilasta ei ainoatakaan mutta metallin on silti täytynyt olla melko yleistä, koska kiven käyttö teräaineena oli päättynyt, kuten Nakkilan Rieskaronmäen löydöt osoittavat.

Pronssikausi on todennäköisesti muuttanut koko yhteiskuntarakennetta. Kivikauden pyyntikunnat nähtävästi hajosivat ja asutus harveni yksinäisiksi taloiksi, joita on Kokemäenjoen suulahden pohjukassa sijainnut kilometrin puolen päässä toisistaan. Asutus muuttui samalla kiinteäksi.

Näkyvimmät jälkensä uusi pronssikauden kulttuuri on kuitenkin jättänyt uskontoon: skandinaavisten esikuvien mukaan vainajat kätkettiin suuriin maanpäällisiin kiviröykkiöhautoihin, hiidenkiukaisiin. Ne ovat tavallisesti pyöreitä, matalan keon muotoisia rakennelmia, jotka sisältävät yhden tai useamman polttamalla tai polttamatta haudatun vainajan. Yleensä niiden halkaisija oli kymmenkunta metriä. Tällaisia kiviröykkiöhautoja tunnetaan Kokemäenjoen suulahden rannoilta kaikkiaan noin 360, niistä 35 Ulvilan alueelta.

Harvinaisen suuri hiidenkiuaskalmisto sijaitsee Kaasmarkussa Tampereen tien molemmilla puolilla. Se osoittaa varmasti pronssikautisen talon sijaintia, vaikkei rakennusten jäännöksiä olekaan todettu. Kyseessä on Ulvilan merkittävin esihistoriallinen muinaisjäännöskompleksi.

ULVILAN RAUTAKAUSI

Rauta on tullut tunnetuksi Skandinaviassa ja nähtävästi myös Suomessa jo pronssikauden lopulla, johon mm. Nakkilan Tarringinmäestä löydetyt rautaiset rannerenkaat todennäköisesti ajoittuvat. Teräaineena rautaa ryhdyttiin käyttämään esiroomalaisen ajan (n. 400 ennen ajanlaskumme alkua 50 jälkeen ajanlaskumme alun) alussa. Tänä aikana Nakkilan muinaislahti maatui ja lahden perä siirtyi Ulvilan puolelle merenpinnan aletessa suunnilleen 20 metristä 15 metriin.

Kokemäenjoen suun vanha kalastajaväestö hävisi ilmeisesti alueelta ajanlaskumme alun ensimmäisinä vuosisatoina, sillä myöhempiä hautoja ei rannikolta enää tunneta. Asutus näyttää hävinneen myös Nakkilan ja Ulvilan pronssikautisilta vyöhykkeiltä; Kaasmarkusta löydetty soikea tuluskivi on ainoa Ulvilasta löydetty nuorempaan roomalaisaikaan rajoittuva esine.

Arviolta toisen vuosisadan lopulla Kokemäenjoen alajuoksu jäi erämaaksi lähes vuosituhannen ajaksi. Ulvilan muinaislahti jatkoi tuona aikana maatumistaan ja Kokemäenjoen liete valmisti maaperää viljelyskelpoiseksi Ulvilan uudelle asutukselle.

ULVILA ERÄMAANA

Samaan aikaan kun vanha asutus Kokemäenjoen suusta lopullisesti hävisi, syntyi Kokemäelle joen varteen uudistaloja, joista vanhin sijoittuu vuoden 300 tienoille. Vähitellen Kokemäen sydänalueelle syntyi melko voimakas asutus, joka 1000- tai 1100 -luvulla sai kaupallistakin merkitystä. Arvattavasti silloin syntyivät Kokemäelle Teljän ja Hahlon muinaiskaupungit.

Kokemäen miehiä houkutteli joensuun suuntaan todennäköisesti kalastus, hylkeenpyynti sekä turkiseläinten ja muun riistan metsästys. Myös kaupalliset intressit ilmeisesti suuntautuivat vastaavasti. Viimeksi mainittuun viittaavat Toukarista löydetyt kolme rannerengasta.

ULVILAN NYKYISEN ASUTUKSEN ALKU

Rautakauden viljelystekniikka ei nähtävästi kyennyt joen alajuoksun lietemaiden muokkaukseen. Keskiajan alussa viljelystavat kuitenkin kehittyivät, mikä on mitä ilmeisemmin ollut edellytyksenä Kokemäenjoen alajuoksun varteen aina Ulvilanlahden rannoille asti nopeasti levittäytyneelle uudisasutukselle. Yksi vanhimmista näistä uudisasutuskylistä, Haistila, on perustettu nykyisen Ulvilan alueelle. Haistila on asutettu todennäköisesti 1200-luvulla.

MYÖHÄISKESKIAIKAINEN ASUTUS ULVILASSA

Keskiaikaisen asutuskehityksen tuloksena olivat Ulvilan kaikki kylät syntyneet 1500-luvun puoliväliin tultaessa. Kunnan vanhin asutus on ilmeisesti suomenkielistä (Haistila), mutta seuraavan ajanjakson aikana alueelle syntyi joukko ruotsalaisia kyliä mahdollisesti Ahvenanmaalta tulleiden uudisasukkaiden toimesta. Ulvilan ruotsinkielisen asuttamisvaiheen kyliä ovat Ravani (Ragvaldby), Ulvila (Ulfsby), Suosmeri (Svartingsmare), Sunniemi (Sunanes), Harjunpää eli alun perin Häränpää, Friitala (Fridaby, Friby) sekä Kaasmarkku (Karlsmark).

Asutuksen nopean etenemisen eräänä edellytyksenä oli Ulvilanlahden nopea maatuminen, mitä osoittaa se, että rantaviiva oli jo 1300-luvun alkukymmeninä siirtynyt Ulvilan kirkon alapuolelle ja että Ulvilan lahden pohjukkaan oli syntynyt KoivistonPäärnäistenharjunIsomäen alueiden muodostama laaja saari.

Ulvilan asutuksen suomalaistuminen lienee alkanut vähitellen jo keskiajalla, sillä jossain määrin Ulvilan kylien asukkaissa voidaan jo 1400-luvulla todeta myös suomenkielisiä talonpoikia. Ulvilan, Nakkilan, Porin ja Kullaan yhteiseksi asukasmääräksi on arvioitu 1500-luvun puolivälissä tuhat henkeä.

ULVILA KOKEMÄEN KAPPELINA

Kokemäki, johon liittyy voimakkaita kirkollisia perinteitä jo ensimmäisen ristiretken ajoilta, lienee muodostanut kirkkopitäjän jo 1100-luvulla tai ainakin seuraavan vuosisadan alussa. Seurakuntaorganisaation vanhuus Kokemäellä käy epäsuorasti ilmi siitä, että joen alajuoksulle syntyi asutuksen leviämisen myötä kaksi kirkkoa: ylempi Nakkilan Anolan Kirkkosaareen ja alempi Ulvilan Liikistöön.

Ulvilan Liikistössä on säilynyt merkkejä kirkosta. Niitä ovat puukirkon kivijalka, kesken jääneen kivikirkon perustus ja näiden ympärillä hautausmaa, jota kivilohkareista rakennettu aita erottaa vihkimättömästä maasta. Ne kuuluvat Suomen vanhimpiin kirkollisiin muistoihin ja ovat sellaisina Ulvilan historiallisia aarteita. Puukirkko on peräisin 1200-luvulta ja kivikirkon kesken jääneet perustukset seuraavalta vuosisadalta. Koska Liikistön paikkaa nimitettiin vielä 1730-luvulla Kappelimäeksi, on otaksuttavaa, että Liikistön ensimmäinen kirkko on ollut Kokemäen kirkon kappeli.

LIIKISTÖN KAPPELISTA LIIKISTÖN PITÄJÄKSI

Ulvilan ensimmäiset vuosisadat olivat voimakkaan asutustoiminnan aikaa. Suomen piispat osallistuivat keskeisesti seudun asutus- ja organisaatiokehitykseen. Liikistön merkitys Ulvilan kehitykselle on ollut hyvin suuri. Vuoteen 1311 palautuvassa kivikirkon perustamishankkeessa voidaan nimittäin nähdä ilmaus Ulvilan itsenäistymisestä. Tähän viittaa se omituinen seikka, että piispa Pentin antaessa v. 1332 uudestaan määräyksen kivikirkon rakentamisesta puhutaan Liikistöstä, vaikka kyseessä on aivan varmasti Ulvilan nykyinen kirkko. Ilmeisesti Liikistöllä ei tuolloin ole tarkoitettu vain suppeaa kappelisaarta vaan sen mukaan nimensä saanutta kirkkopitäjää. Niinpä voidaan päätellä, että Liikistön kappeli on 1300-luvun alkupuolella itsenäistynyt Liikistön pitäjäksi.

PIISPAN OMISTUKSET JA SAKSALAISASUTUS

Piispalla oli omistusoikeus sekä Anolan että Liikistön viereiseen kalaveteen. Piispalla oli maanomistusta myös muualla Kokemäenjoen rannassa. Näitä omistuksiaan piispat asuttivat ruotsalaisilla (ahvenanmaalaisilla) lampuodeilla.

Saksoilla on ollut Ulvilan historiassa merkittävä osuus. Selvimmin tämä käy ilmi niistä kalkkikivipaaseista, joita Ulvilan alueelle asetettuneet hansakauppiaat tuottivat hautakivikseen. Niitä tunnetaan Ulvilassa ainakin yhdeksän. Kahta lukuun ottamatta ne ovat olleet Liikistössä, josta ne on kuljetettu Ulvilan kirkon rakennusaineiksi tai porraskiviksi. Hautakivet säilyneine nimineen osoittavat vastaansanomattomasti, että Ulvilan varhaishistoriaan kuuluu myös saksalaista asutusta. Kyseessä ovat hansakauppiaat, joilla oli hautakivissään varaa noudattaa gotlantilaista muotia. Tämä 1340-luvulle asti jatkunut saksalaiskausi osoittaa Kokemäenjoen suun kaupallisia mahdollisuuksia ja sen johdonmukaisena seurauksena on ollut Ulvilan kehittyminen kaupungiksi.

LIIKISTÖSTÄ ULVILAN PITÄJÄKSI

Liikistöstä oli suunniteltu pitäjän keskusta ja kivikirkon rakentaminen oli jo aloitettu, kun suunnitelmista luovuttiin. On otaksuttu, että syynä olisi ollut Liikistön ohi johtavan väylän madaltuminen niin vaaralliseksi, että satamaa ja kauppaa varten oli etsittävä uusi alue. Sellainen löydettiin joen suusta Koivistoa vastapäätä, johon päätettiin vuonna 1332 ryhtyä rakentamaan kirkkoa.

Ulvilan kirkko muurattiin luonnonkivestä Ulvilan-Ulfsbyn kylän alueelle ja otaksuttavasti paikalle syntyi asutusta kirkon rakennustyön yhteydessä. Kirkko valmistui yli kymmenen vuoden rakennustyön jälkeen ja yhä vieläkin käytössä olvena se on Ulvilan arvokkain historiallinen nähtävyys.

ULVILAN KAUPUNGIN SYNTY

Ulvilan kaupunki syntyi Ulvilan-Ulfsbyn kylän alueelle. On otaksuttu, että alkuperäistä Ulvilan kylää alettiin kaupungin syntymisen jälkeen nimittää kansanomaisesti Vanhaksikyläksi (Gammelby), vaikka se vakiintuikin asiakirjoihin vasta kaupungin häviämisen jälkeen.

Asiakirjoissa on ulvilalaisia nimitetty kaupunkilaisiksi jo v. 1344, vaikka täydelliset kaupunkioikeudet ovatkin vasta vuodelta 1365. Ulvila on siten Suomen kaupungeista toiseksi vanhin, sillä Porvoon otaksutaan saaneen kaupunkioikeutensa v. 1346.

Ulvilan kaupungin rauniot olivat vielä 1700-luvulla näkyvissä, mutta sittemmin ne ovat viljelyksessä hävinneet. 1970-luvulla on fosfaatti- ja kaivaustutkimuksin kyetty selvittämään Ulvilan vanhan kaupungin sijainti melko tarkkaan. Kaupunki on sijainnut Kokemäenjoen Kirkkojuovan itärannassa noin sata metriä leveällä vyöhykkeellä ulottuen ehkäpä aina kirkkoon asti.

Nauhamaisesta muodosta päätellen kaupungin alue on jakaantunut kolmeen osaan. Kirkkojuovaksi muuttuneen merenlahden rannassa ovat sijainneet sataman laiturit. Niiden vieressä lienee seissyt aittojen ja puotien rivi ja vasta aittarivien takana hirsistä salvetut asunnot, työpajat, navetat ja muut rakennukset.

KAUPUNGIN VAIHEET

Satakunnan sisämaankauppa siirtyi kokemäkeläisiltä ulvilalaisille, kun Ulvilan porvarit saivat 1340-luvun lopulla oikeuden käydä Kokemäellä kauppaa talvimarkkinoiden aikaan. Kruunun aloittama kaupan säännöstely oli aluksi ulvilalaisille edullista, mutta kääntyi seuraavalla vuosikymmenellä heitä vastaan: ulvilalaisilta kiellettiin purjehtiminen ulkomaiden satamiin, koska ulkomaankauppaa pyrittiin keskittämään Turkuun ja Tukholmaan.

Seuraukset kaupan säännöstelystä olivat Ulvilalle raskaat: saksalaiset porvarit muuttivat ilmeisesti Ulvilasta pois ja kaupunki muuttui ruotsalaiseksi. Myöskään sisämaan kauppa ei keskittynyt toivotulla tavalla ulvilalaisten käsiin. Aivan 1400-luvun lopulla Ulvila sai vapaat purjehdusoikeudet, mutta sen elinkeinoelämä ei enää sotien vuoksi päässyt elpymään. Ulvilan keskiaikaisen historian kukoistuskaudeksi jäivät siten 1200-luvun loppu ja seuraavan vuosisadan alkupuoli.

ULVILAN KAUPUNKI SATAKUNNAN KULTTUURIHISTORIASSA

Ulvila oli yli puolen vuosisadan ajan Satakunnan ainoa kaupunki ja etenkin tuolloin, mutta vielä myöhemminkin maakunnan merkittävä kulttuurikeskus. Esim. Kokemäenjoen alajuoksun myöhäiskeskiaikainen erikoispiirre, kiltalaitos, lienee levinnyt maakuntaan Ulvilan kautta.

Ulvilan kirkko vihittiin pyhälle Olaville, minkä vuoksi on epäilty, että Pyhä Olavi olisi omaksuttu Satakunnan maakuntasinettiin Ulvilasta saatujen herätteiden vaikutuksesta. Joka tapauksessa Ulvilan kirkossa on säilynyt nimikkopyhimyksen kuva, joka otaksuttavasti ajoittuu vuoden 1430 tienoille.

Selvimmin Ulvilan kulttuurivaikutus kuvastuu kirkkoarkkitehtuurin alalla. Ulvilan silloisten kauppasuhteiden johdosta on ymmärrettävää, että todennäköisesti 1480-luvun lopulla tapahtunut kirkon korjaus holvimuurauksineen ja koristeellisine tiilipäätyineen ilmentää upplantilaista vaikutusta. Ulvilan kirkon tyylivaikutusta ovat tutkijat olleet havaitsevinaan ainakin Tyrvään ja Lempäälän kirkoissa sekä Rauman luostarinkirkossa.

ULVILASTA HELSINKIIN JA PORIIN

Purjehduksen vapauduttuakin oli Ulvilan kaupungin elpymisen tiellä monta estettä. Unionisotien aikana tanskalaiset (juutit) hävittivät Ulvilaa ja ulvilalaisten aluksia. Kaupunki alkoi riutua ja sai todellisen kuoliniskun, kun Kustaa Vaasa määräsi sen porvarit muuttamaan Tallinnan kilpailijaksi perustettuun Helsinkiin 1500-luvun puolivälissä. Helsinki-kausi jäi tosin lyhyeksi, sillä muutaman vuoden kuluttua ulvilalaiset saivat luvan muuttaa takaisin.

Ulvilan kaupungille oli kuitenkin kello jo lyönyt, eikä siitä enää tullut elinkelpoista. Niinpä v. 1558 Juhanaherttua perusti uuden kaupungin, Porin, luvaten kymmenen vuoden verovapauden niille Ulvilan porvareille, jotka halusivat muuttaa Poriin.

Ulvilan kaupunki alkoi muuttua muinaisjäännökseksi. Oma viehätyksensä on sillä joskin esitetyllä ajatuskuviolla, jonka mukaan Ulvila ei koskaan ole virallisesti lakannut olemasta kaupunki, koska sen kaupunkioikeuksia ei ole peruutettu. Asia on kuitenkin niin, että keskiajalta juontuvan oikeuskäytännön mukaan kaupunkioikeuden myönsi hallitsija. Nämä oikeudet olivat aina sidoksissa hallitsijan henkilöön ja tapana oli, että uusi hallitsija aina vahvisti kaupunkien oikeudet. Kuningas Sigismund ei enää vahvistanut Ulvilan kaupunkioikeuksia valtaistuimelle noustuaan, joten Ulvilan kaupungin olemassaolo voidaan katsoa virallisestikin päättyneen viimeistään Juhana III:n kuoltua v. 1592.

UUDEN AJAN ALUSTA ISOON VIHAAN (1550 - 1721)

Pitäjän sydän, nykyinen Ulvila, oli jo keskiajalla valmiiksi asutettu, mutta pitäjän äärillä 1500-luvun jälkipuoli ja seuraava vuosisata olivat asutuksen leviämisen aikaa. Ylimysvaltaisen Ruotsi-Suomen suurvalta-ajan vuoksi kärjistyi vastakohtaisuus toisaalta kruunun ja sitä palvelleen aateliston loistokkuuden ja toisaalta talonpoikaisen perusväestön olojen kurjistumisen välillä. Kustaa Vaasa piti keskiaikaiseen tapaan valtakuntaa henkilökohtaisena omaisuutenaan pyrkien lisäämään kruunun tuloja karjatiloja perustamalla ja verotusta kiristämällä.

Verojen kasvu johtui toisaalta 1500-luvun lopulta lähtien jatkuvasti käydyistä sodista ja toisaalta aatelin maaomaisuuden kasvua vastaavasta talonpoikien verokuorman kasaantumisesta. Nälkävuosia sattui usein ja sotaväenotot veivät työkuntoisia miehiä, mistä oli seurauksena talojen autioitumista verotaakan puristuksessa. Laskelmien mukaan Ulvilassa oli v. 1535 noin kolme ja puoli sataa asukasta ja 150 vuotta myöhemmin kuutisensataa. Aikakauden luonteesta kertovat kartanoiden ulkonaisen loiston jäänteet barokkikulttuureineen, minkä edellytyksenä oli varsinaisen rahvaan rasitusten jatkuva lisääntyminen.

ISOSTA VIHASTA KUNTALAITOKSEN ALKUUN (1721 - 1863)

Ulvilaa koetelleen ison vihan jälkeen tapahtui käänne kaikinpuolisen edistymisen vaiheeseen 1700-luvun puolivälissä. Maksamattomien verojen vuoksi kruununtiloiksi muodostuneita taloja alettiin lunastaa perintötiloiksi. Uusia taloja syntyi myös halkomisen kautta.

Kartanot ryhtyivät kehittämään voimaperäisesti maataloutta. Niinpä kyseinen aika oli oikeaa kartanoiden loistoaikaa. Ne alkoivat perustaa 1700-luvun puolivälissä takamailleen torppia ja vuosisadan lopulla alkoivat talot seurata kartanoiden esimerkkiä. Hiukan liioi-tellen on sanottu, että vaikka torpparilaitos muodostui kuitenkin myöhemmin vakavaksi yhteiskunnalliseksi probleemaksi, niin torpparit kuitenkin raivasivat ja kuokkivat pitäjän takamaille vuosisadassa uuden Ulvilan.

Maata raivattiin myös niittyjä kuivaamalla. Merkittävin tällainen toimenpide oli Lattomeren suon kuivaaminen, johon seudun talonpojat innosti Koiviston kartanon omistaja, professori Juhana Kraftman. Lattomeren suosta kylät saivat 1780-luvulla raivauskel-poista maata satoja hehtaareita.

Elinkeinojen suotuisa kehitys käy myös ilmi asukasluvun kasvusta Ulvilassa: v. 1750; 731 henkeä, 1775 noin 1200 henkeä, v. 1805; 1800 henkeä, v. 1830; 2400 henkeä ja v. 1855; 3800 henkeä. Sadan vuoden aikana väkiluku siis viisinkertaistui. Yhteiskunnallinen ja kulttuurikehitys loivat vähitellen edellytykset itsehallinnollisen Ulvilan kunnan muodostumiselle v. 1873.

ELINKEINOT KEHITTYVÄT

Väkiluku jatkoi tasaista kasvuaan Ulvilassa 1800-luvun lopulla ja seuraavan vuosisadan alussa. Väestöntiheys kasvoi Ulvilassa vuoden 1900 36 asukkaasta vuoden 1910 44 asukkaaseen neliökilometrillä. Ulvilan väkiluvun kasvuun olivat vaikuttamassa yleinen maaltamuutto kaupunkeihin ja niiden liepeille.

Laajat maaalueet oli 1800-luvun kuivatuksin saatu viljelykseen. Tultaessa 1900-luvulle oli maanviljely ollut kauan pysähdyksissä sille alkukantaiselle tasolle, jolla se oli ollut vuosikymmenten ja jopa vuosisatojen ajan. Lattomeren suoalueella oli vielä 1880-luvulla kolme pientä sisäjärveä, joiden kuivausta jatkettiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina valtion avustuksella.

Talonpoikainen kansa alkoi 1880-luvulta lähtien tuntea erityistä kiinnostusta maatalouden kehittämiseen, mistä on osoituksena järjestelmälliseen vuoroviljelyyn siirtyminen. Maanviljelyn edistämisessä olivat maanviljelysseurat keskeisessä asemassa. Ulvilan maamiesseura perustettiin v. 1905.

Viime vuosisadan lopulla alettiin maaseudulle perustaa kauppapuoteja Ulvilaan tosin hitaanlaisesti. 1880-luvun alussa Ulvilassa oli viisi, itsenäisyyden alussa puolestaan parikymmentä kauppiasta. Vuonna 1875 Ulvilassa oli kuusi osuuskunnallista myllyä, joista kolme Kaasmarkussa. Myös maataloudessa pyrittiin eteenpäin osuustoiminnalla. Ulvilan maamiesseura perusti pitäjään kolme osuuskassaa, nimittäin Harjunpäähän v. 1914, Friitalaan v. 1922 ja Kaasmarkkuun v. 1923.

Ulvilan teollistumisen voidaan sanoa alkaneen kun pienehköjä sahoja ei oteta huomioon varsinaisesti v. 1863, kun Kaasmarkun kylään Harjunpäänjoen kosken partaalle perustettiin kehruu ja kutomatehdas. Se tunnettiin myöhemmin verkatehtaana, jonka toiminta päättyi tulipaloon v. 1926.

1870-luvulla Ulvilaan perustettiin ensimmäinen höyrysaha sekä tiilitehtaita. Viime vuosisadan jälkipuoliskon ulvilalaisista pienistä nahkimoista kertyi suuri tuotantolaitos, Friitalan Nahkatehdas Oy, jonka perusti Arthur Hellman.

Tukinuitossa on Kokemäenjoki ollut ihanteellinen väylä. Uittaminen käynnistyi 1800-luvun jälkipuoliskolla ja se päättyi vasta 1960-luvulla. Kokemäenjoen liikennöinnistä huolehti 1870-luvulla jo useita höyrylaivoja.

Parikymmentä vuotta kestäneen väittelyn ja suunnittelun jälkeen ryhdyttiin Porin-Tampereen rautatietä rakentamaan 1890-luvulla, jonka puolivälissä se valmistui. Radalla oli huomattava vaikutus Ulvilan liikenneoloihin. Aluksi Ulvilan asemapaikaksi määrättiin Haistila ja Friitala muodostettiin vasta seisakkeeksi. Myöhemmin Ulvilan kunnan anomuksesta Friitalasta tuli rautatieasema.

Kokemäenjoen ylitys tapahtui vuosisatojen ajan veneillä. Ensimmäinen lautta oli Haistilan lautta, jonka käyttö väheni sen jälkeen kun Friitalassa käynnistettiin lauttaliikenne, joka paikkakuntalaisten keskuudessa tunnettiin Friitalan lossina. Ensimmäinen puhelinjohto Porista Ulvilaan valmistui v. 1893. Ensin alkuun oli Ulvilassa vain 19 tilaajaa, kolmekymmentä vuotta myöhemmin ei Ulvilassa ollut vielä kuin viitisenkymmentä numeroa.

YHTEISKUNNALLINEN JA KUNNALLISELÄMÄ

Vuosisadan vaihteessa oli Ulvilassa maanomistajien suhteellinen osuus muusta maatalousväestöstä pienempi kuin ympäröivissä kunnissa. Vuosipalveluksessa olevien osuus oli vastaavasti suurempi. Kun koko maassa omaviljelyä oli 23 %:lla ruokakunnista, oli prosenttiluku Satakunnassa 11 ja Ulvilassa vain 4.

Torpparikysymys oli myös Ulvilassa erittäin polttava. Ennen itsenäisyyden alkua toimitettujen selvitysten mukaan kunnassa oli suoritettu suhteellisesti ottaen runsaasti torpparien irtisanomisia. Vuosisadan vaihteessa Ulvilan väestöstä oli 41 % maanviljelyksessä ja 27 % teollisuudessa. Tuolloin Ulvila kuului niiden maamme 20 kunnan joukkoon, joissa teollisuusväestön osuus oli suurin.

Kunnalliselämän kehittymisen yhtenä esimerkkinä on pitäjänkokouksille 1800-luvulla köyhäinhoidon kasvaneiden kustannusten johdosta myönnetty verotusoikeus. Pitäjänkokouksen merkitys kunnallisena päätöksentekoelimenä kasvoi ja sen puheenjohtajana ollut kirkkoherra edusti pitäjässään valtiomahtia vastaten asetusten toimeenpanosta.

Kunnan asioista päätti vuodesta 1865 alkaen (jolloin kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan) kuntakokous, jossa jokainen veroja maksava kuntalainen voi äänestää veroäyrimääränsä perusteella. Valmisteleva ja toimeenpaneva elin oli kuntakokouksen valitsema kunnallislautakunta. Ulvilan ensimmäinen kuntakokous oli v. 1868, johon mennessä kullekin oli jaettu verojen maksua ja äänestystä varten veroäyrien luku ja manttaali.

Ulvilan ensimmäiset kuntakokoukset pidettiin kirkossa, pappilassa tai Vanhankylän kestikievarissa. Myöhemmin hankittiin kokouksia varten yhteinen "käräjäkartano" Vanhastakylästä. Sama rakennus palveli myöhemmin Ulvilan kunnanvirastona.

Työväestö ja köyhimmät kuntalaiset eivät juuri saaneet ääntään kuuluville kuntakokouksissa, koska omaisuus ratkaisi äänestyksissä. Vuosisatamme ensimmäisen vuosikymmenen aikana perustetut Ulvilan työväenyhdistykset pyrkivät lisäämään työväestön aktiivisuutta kuntakokouksissa. Työväenyhdistykset esittivät selkeän vaatimuksen "mies ja ääni" -periaatteesta kuntakokouksien äänestyskäytännöksi. Vuonna 1913 toimintansa aloittaneessa Ulvilan kunnanvaltuustossa oli jo heti alkuun puolet valtuustopaikoista sosiaalidemokraateilla.

Ulvilan köyhäintalon rakentamista suunniteltiin jo v. 1886, mutta hanke toteutui vasta v. 1912, jolloin kunta osti tarkoitusta varten Haistilan kylästä Vanhatalonimisen rustitilan. Väestön toimeentulon turvaamiseksi perustettiin Ulvilaan viime vuosisadan puolivälin paikkeilla kaksi lainajyvästöä, nimittäin siemenjyvästö ja hätäapujyvästö. Parikymmentä vuotta myöhemmin Ulvilaan perustettiin mahdollisten katovuosien varalle hätäapuvarasto. Jyvästöjen korkovarat käytettiin yleensä köyhäinhoidon tai koulujen hyväksi.

SIVISTYS- JA YHDISTYSTOIMINTAA

Aina viime vuosisadalle asti muodostivat papiston pitämät lukukinkerit ja rippikoulu kansanopetuksen kulmakiven. Joskin 1800-luvun puolivälissä perustettiin Ulvilaan rovasti Herman Hellenin toimesta ns. sunnuntaikoulu, jossa opetettiin "laiskalle" jääneitä eli niitä, joiden tavaus ja sisälukutaito oli huono.

Kiertokoulu aloitti toimintansa Ulvilassa v. 1855. Opettajan palkka saatiin kokoon keräämällä lapsista koulumaksua. Vuonna 1880 Ulvilan kuntakokous päätti ryhtyä maksamaan opettajan palkan äänirahoista ja kantaa rästit vanhemmilta myöhemmin. Myös tansseista ja iltamista kerättiin vero koulujen hyväksi.

Ulvilan ensimmäinen kansakoulu perustettiin v. 1880 pitkän empimisen ja monen lykkäyksen jälkeen. Harjunpäähän kansakoulu saatiin v. 1893 ja Friitalaan kymmenen vuotta myöhemmin. Korkeampaa opetusta saamassa kävivät ulvilalaisnuoret Porin tyttökoulussa ja lyseossa.

Ulvilan ensimmäinen palokunta aloitti toimintansa Kaasmarkussa vuonna 1898. Samana vuonna perustettiin myös Friitalan VPK ja seuraavana vuonna palokunta saatiin Harjunpäähän. Ulvilan nuorisoseura käynnisti toimintansa v. 1906 kokoamaan seudun nuorisoa erilaisen harrastustoiminnan piiriin. Nuorisoseuran toiminta lopahti pian perustamisen jälkeen, mutta käynnistyi joitakin vuosia myöhemmin uudestaan. Seitsemän vuotta perustamisensa jälkeen nuorisoseura sai kuntoon oman toimitalonsa.

Työväenliikkeellä on Ulvilassa ollut perinteisesti vahva asema. Vuosisadan ensimmäisellä vuosikymmenellä perustettiin työväenyhdistykset koko maassa tapahtuneen sosialistisen tietoisuuden heräämisen seurauksena Vanhaankylään, Kaasmarkkuun, Harjunpäähän ja Friitalaan. Työväenyhdistykset suuntautuivat alusta alkaen luokkataistelun kannalle suhtautuen kielteisesti nuorisoseuran yhteistyötarjouksiin. Työväenyhdistysten samoin kuin muidenkin kansalaisjärjestöjen toimintaan kuului monenlainen kulttuuri- ja huvitoiminta, jota varten rakennettiin toimitaloja eri kyliin.

Ulvilan kirjastolaitoksen voi sanoa käynnistyneen siitä, kun rovasti K.E. Stenbäck perusti v. 1862 lainakirjaston lahjoittamalla siihen toista sataa nidettä. Vuosisadan vaihteessa Vanhankylän lainakirjasto muutettiin kunnantalolle ja se oli avoinna pyhisin kirkonmenojen päätyttyä sekä kunnan kokouspäivinä.

KANSALAISSOTA

Marraskuussa 1905 järjestetty suurlakko suuntautui yhtäältä Venäjän keisarikunnan Suomea kohtaan harjoittamaa sortoa vastaan ja toisaalta esillä olivat myös työväestön sosiaalisen aseman parantamista koskevat vaatimukset. Suurlakko voimisti kaupunkien ja maaseudun kansanjoukkojen tietoisuutta ja toimintaa yhteiskunnallisten uudistusten aikaansaamiseksi. Se vauhditti myös koko maassa sosialistisen työväenliikkeen organisaation levittäytymistä. Kansanjoukkojen heräämistä kuvastaa mm. Ulvilassa v. 1907 tapahtunut torpparien työpäivän lyhentämistä koskeneen vaatimuksen läpiajaminen.

Poliittista aktiviteettia lisäsi koko maassa vuoden 1906 äänioikeusuudistus. Erityisesti työväenliike suhtautui suurin odotuksin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen ja pyrki mobilisoimaan työväestön mahdollisimman täysilukuisesti vaaliuurnille. Vuoden 1907 eduskuntavaaleissa työväestöä edustanut Sosialidemokraattinen puolue sai Ulvilassa peräti 66 % äänistä. Sen kannatus nousi edelleen seuraavissa vaaleissa saavuttaen huippunsa v. 1916, jolloin 77 % ulvilalaisista äänesti sos.dem.puoluetta.

Vuoden 1918 tapahtumat koskettivat läheisesti myös Ulvilaa, olihan kunta Satakunnan punakaartilaisten yksi voimakkaimmista keskuksista. Helmikuun puolivälissä punakaarti sai Ulvilan täydelliseen valvontaansa ja joutui luopumaan siitä Tampereen antauduttua huhtikuun alkupuolella.

On arvioitu, että Ulvilasta osallistui nelisenkymmentä miestä kansalaissotaan valkoisten puolella. Heistä neljä kaatui. Punakaartiin Ulvilasta osallistui 1500 - 2000 miestä, joista vankileirillä menehtyi 155. Kaikkiaan ulvilalaisia punakaartilaisia kuoli sotatoimissa tai niiden jälkiselvittelyissä 248.

ITSENÄISYYDEN AJAN TEOLLISUUS JA KAUPPA

Kansalaissodan jälkeen ensimmäisiä ratkaistavia yhteiskunnallisia ongelmia oli torpparikysymys, joka Ulvilassakin tuntui polttavana. Asia ratkaistiin Ulvilassa niin, että 13 suurtilaa luovutti yhteensä 100 torpparille, 62 mäkitupalaiselle ja neljälle lisämaan saajalle kaikkiaan 1300 hehtaaria maata. Vastaavanlainen maanluovutus pantiin toimeen osittaisena pakkolunastuksena sekä talvi että jatkosodan jälkeen, jolloin Ulvilaan asettui noin tuhat siirtolaista etupäässä Hiitolasta.

Itsenäisyyden aikana on jatkunut Ulvilassa kunnan kehittyminen maatalousvaltaisesta teollisuusvaltaiseksi alueeksi. Maanomistuksessa ovat yleistyneet alle 15 hehtaarin tilat kun taas suurtilat ovat vastaavasti vähentyneet. Kalastuksen merkitys ulvilalaisten elinkeinona on 1900-luvun kuluessa hävinnyt olemattomiin. Syynä on ollut teollisuusjätevesien ja patoamisten aiheuttama lohen ja siian katoaminen Kokemäenjoesta.

Friitalan nahkatehdas on jatkanut toimintaansa kansalaissodan jälkeen uusissa olosuhteissa. Uusi tehdasrakennus valmistui v. 1922 ja tehdasta nykyaikaistettiin mm. siirtymällä sähkövoiman käyttöön, uusimalla koneita ja vesijohtoja sekä vetämällä rautatieraide Friitalan asemalta tehtaalle. Kesällä 1933 koko vanha tehdas uusittiin ja v. 1950 saatiin päätökseen järjestyksessään seitsemäs rakennusvaihe. Vähän aikaisemmin oli pääasiassa puurakenteinen ns. vanha puoli tuhoutunut tulipalossa. Tehtaan työtekijämäärä on vaihdellut 500 - 1000 työntekijän välillä. Yhtiö on pyrkinyt huolehtimaan työvoiman tarpeestaan mm. laajalla työsuhdeasuntotuotannollaan. Paikkakunnan suurimpana työantajana on Friitala Oy:llä ollut keskeinen merkitys Ulvilan kunnan kehitykselle.

Monien vaiheiden jälkeen Ulvilan kunta sai v. 1939 omakseen Friitalan lautan, jota se vuokrasi yksityisille lauttureille. Kokemäenjoen yli johtavan sillan tarve kävi kuitenkin vuosi vuodelta polttavammaksi, koska liikenne joen yli kasvoi ja koska sekä Friitalan että Haistilan lautta oli liian pieni linja-auton kuljettamiseen. Monien vaiheiden ja kiistojenkin jälkeen voitiin Friitalassa avata uusi silta joen yli v. 1953.

POLITIIKKAA JA KANSALAISTOIMINTAA

Kansalaissotaa seuranneen lyhytaikaisen lamakauden jälkeen lähti Ulvilan työväenyhdistysten toiminta jälleen käyntiin. Sodan jälkeen kunnalle takavarikoidut työväentalot palautettiin jälleen yhdistysten käyttöön.

1920-luvun vaaleissa vasemmistoa edustivat Sos.dem.puolue sekä lähinnä kommunisteista koostunut Sosialistinen Työväenpuolue. Näistä SDP sai Ulvilassa keskimäärin 45 %:n ja STP 22 %:n kannatuksen. Vasemmisto pysyi siis edelleen Ulvilassa hyvin voimakkaana.

Porvarillisista puolueista Ulvilassa menestyi parhaiten Kokoomus. Myös Maalaisliitolla oli Ulvilassa vakaa kannatus.

Kommunistit eivät enää saaneet osallistua vaaleihin 1930-luvulla, joten sosialidemokraatit edustivat yksin työväenliikettä. He saivatkin yli 70 % Ulvilan äänistä. Lapuanliikettä lähellä ollut Isänmaallinen Kansanliike ei Ulvilassa päässyt kymmeneenkään prosenttiin äänistä (vaikka Nakkilassa IKL sai esim. v. 1936 peräti 19 % äänistä).

Sodan jälkeenkin Ulvila on äänimäärien suhteessa pysynyt vasemmistoenemmistönä - tosin viime vuosina ero porvarillisiin puolueisiin on kaventunut. SDP on ollut jatkuvasti suurin puolue. Ulvilalaiset ovat äänestäneet vaaleissa perinteisesti verraten aktiivisesti ja esim. vuoden 1966 eduskuntavaaleissa saavutettiin peräti 88 %:n osallistumisaktiivisuus.

ALUELIITOKSET

Ulvilan kunta anoi v. 1922 valtioneuvostolta, että Ulvilaan kuuluneet Toejoki ja Uusikoivisto liitettäisiin Poriin. Anomusta perusteltiin sillä, että kyseisillä alueilla asui pääasiassa Porissa työssä käyvää väestöä ja että alueiden yhteydet muutenkin suuntautuvat Poriin. Seurasi lähes kaksi vuosikymmentä kestänyt monivaiheinen käsittely, jonka kuluessa käytiin aika ajoin kiivastakin sananvaihtoa alueliitoksen eri osapuolten kesken.

Porin kaupunginvaltuuston asettama komitea asettui kannattamaan SuurPorin muodostamista, johon tulisi kuulumaan mm. Ulvila kokonaisuudessaan. Porin valtuusto epäili v. 1925 antamassaan lausunnossa liitoksesta koituvan Ulvilan esittämässä muodossa suuria taloudellisia rasitteita kaupungille, koska liitosalueiden saattaminen kunnallistekniikan ja palvelujen osalta muun kaupungin tasolle tulisi olemaan kallista. Porin mielestä kyseisten liitosalueiden palvelujen kohottamisesta pitäisi vastata Ulvilan, joka on alueiden jälkeenjäämiseenkin ollut vaikuttamassa.

Koska asia ei tuntunut etenevän ja koska Toejoen ja Uusikoiviston asukkaat vastustivat Ulvilan esittämiä liitosjärjestelyjä, peruutti Ulvilan kunta vuonna 1926 anomuksensa. Asia tuli kuitenkin kolmen vuoden kuluttua uudelleen esille Ulvilan asettaessa komitean neuvottelemaan liitosasiasta.

1930-luvulla varsinainen alueliitosasia oli taustalla ja huomiota kiinnitettiin enemmänkin Toejoen ja Uusikoiviston asemakaavakysymykseen. Vuonna 1937 Ulvila esitti pyydettynä lausuntonaan, että koko liitoshanke saisi raueta. Valtioneuvosto antoi vihdoin v. 1939 päätöksen, jonka mukaan Ulvilan kunnasta siirrettiin Porin kaupunkiin lähes kolmannes kunnan pintaalasta eli mm. Vanhan ja Uusikoiviston sekä Toejoen taajaan asutut yhdyskunnat. Liitos toteutui lopullisesti v. 1941.

Kullaan kunnan ja Ulvilan kaupungin kuntaliitoksen selvittäminen käynnistettiin Kullaan kunnan aloitteesta keväällä 2002. Kullaa tiedusteli sekä Porin kaupungin että Ulvilan kaupungin halukkuutta aloittaa kuntaliitoksen selvittäminen Kullaan kanssa. Sekä Porin kaupunginhallitus että Ulvilan kaupunginhallitus ilmoittivat halukkuutensa selvitystyöhön. Kuntaliitoskumppanin valinnan selvittämiseksi laati Suomen Kuntaliitto Kullaan kunnan toimeksiannosta raportin "Kullaan kunnan yhdistymisvaihtoehtojen selvittäminen". Raportti valmistui joulukuussa 2002.

Ulvilan ja Porin kaupungin edustajien kanssa käytyjen neuvottelujen ja kuntalaisille järjestettyjen informaatiotilaisuuksien jälkeen järjestettiin helmikuussa 2003 Kullaalla täysi-ikäisille kuntalaisille suunnattu mielipidetiedustelu siitä, kumman kaupungin kanssa Kullaan tulisi käynnistää varsinaiset kuntaliitosneuvottelut. Mielipidemittauksessa kullanalaisten enemmistö (55,3 % vastaajista) kannatti yhdistymisneuvottelujen käynnistämistä Ulvilan kaupungin kanssa. Kullaan kunnanvaltuusto päätti 24.3. 2003 käynnistää kuntaliitosneuvottelut Ulvilan kaupungin kanssa.

Kullaan kunta ja Ulvilan kaupunki asettivat erityisen kuntaliitoksen selvitystoimikunnan valmistelemaan kuntaliitoksen toteuttamista ja yhdistymissopimusta. Selvitystyötä valmistelivat myös eri hallinnonalojen työryhmät. Selvitystyötä johtamaan nimettiin fil.tri. Arto Koski Turusta. Selvitystoimikunnan ehdotus yhdistymissopimukseksi valmistui lokakuussa 2003. Sopimuksen mukaan kuntaliitos toteutettaisiin 1.1.2005 lukien.

Ulvilan kaupunginvaltuusto hyväksyi yhdistymissopimuksen 10.11.2003 ja päätti osaltaan esittää valtioneuvostolle kuntajaotuksen muuttamista siten, että Kullaan kunta liitetään Ulvilan kaupunkiin 1.1.2005. Kullaalla järjestettiin mielipidetiedustelu täysi-ikäisille kuntalaisille siitä, tulisiko Kullaan kunnan ja Ulvilan kaupungin kuntaliitos toteuttaa selvitystoimikunnan hyväksymän yhdistymissopimuksen mukaisesti? Mielipidetiedustelun mukaan 59,17 % kannatti liitoksen toteuttamista ja 33,79 % vastusti sitä. Äänestysprosentti oli 69,86. Kullaan kunnanvaltuusto päätti 22.12.2003 hyväksyä kuntaliitoksen yhdistymissopimuksen ja tehdä esityksen valtioneuvostolle kuntaliitoksen toteuttamisesta siten, että Kullaan kunta liitetään Ulvilan kaupunkiin 1.1.2005 lukien.

Valtioneuvosto päätti 10.6.2004 kuntaliitoksen toteuttamisesta siten, että Kullaan kunta lakkautetaan 31.12.2004 ja liitetään Ulvilan kaupunkiin 1.1.2005. Kuntajakolain mukaisena yhdistymisavustuksena Ulvilan kaupungille maksetaan vuosina 2005 - 2009 yhteensä 5.455.332 euroa ja lisäksi sisäasianministeriö myönsi Ulvilan kaupungille harkinnanvaraisena investointi- ja kehittämishankkeiden tukena yhteensä 1.682.000 euroa.

Kuntaliitoksen toteutuminen merkitsi Ulvilan kaupungin pinta-alan kasvua 283 km2:llä ja asukasluvun lisääntymistä 1 609 henkilöllä. Kuntaliitoksen toteutuessa purkautui Ulvilan kansanterveystyön kuntayhtymä. Ulvilan kaupungin työntekijöiden määrä lisääntyi 61 Kuollaan kunnasta siirtyvällä henkilöllä ja 115 terveyskeskuskuntayhtymästä siirtyvällä henkilöllä.

SOSIAALI- JA KULTTUURIALA

Itsenäisyyden ajan kahtena ensimmäisenä vuosikymmenenä oli työttömyys jatkuvasti Ulvilan ongelmana. Työttömyyden torjumiseksi asetettiin Ulvilassa 1930-luvulla työttömyyslautakunta, jonka kortistoissa oli pahimmillaan lähes 200 työtöntä.

Kunnalliskoti Ulvilaan saatiin v. 1912 ja v. 1955 se siirtyi uusiin varta vasten rakennettuihin tiloihin. Äitiysneuvola perustettiin v. 1936 ja heti sodan jälkeen saatiin Kullaan kanssa yhteinen kunnanlääkäri.

Myös koululaitosta laajennettiin. Harjunpään uusi kansakoulu valmistui v. 1924 ja neljä vuotta myöhemmin Friitalan kansakoulu. Harjunpään nykyinen koulurakennus on vuodelta 1953 ja Vanhankylän koulu vuodelta 1958.

Ulvilassa on toiminut useita urheiluseuroja. Nimekkäimpiä lienevät SVUL:ään kuuluva Ulvilan Pesä-Veikot, jota edelsi Ulvilan Pallonlyöjät sekä TUL:ään kuuluva, jo v. 1912 perustettu Friitalan Yritys. Ulvilan nuorisoseuran työn tuloksena avattiin urheilukenttä nuorisoseurantalon viereen v. 1932 ja se on edelleen Ulvilan pääkenttä.

NOPEAN EDISTYMISEN KAUSI

Vuoden 1941 alueliitos Poriin hiljensi Ulvilan kunnallista toimintaa ja vähensi väkilukua. Korvausta menetetystä väkimäärästä kunta sai sodan jälkeen siirtolaisasutuksena, joka käänsi väkiluvun uuteen nousuun. Ulvilan kunnalliselämän voimakkaan kehityksen kausi alkaa 1960-luvun puolivälin vaiheilta, jolloin kunta ryhtyi entistä aktiivisemmin hoitamaan maapolitiikkaansa. Tähän antoi hyvät edellytykset edullinen sijainti Porin vieressä, mikä sai aikaan muuttovoittoa Ulvilan väkimäärään.

Malminpään omakotialue 1960-luvulta on ensimmäinen järjestelmällisesti rakennettu nykyaikainen omakotialue Ulvilassa. Sen jälkeen on rakennettu tasaisin väliajoin Suurpään, Rantalan, Nummelan, Naapurin, Loukkuran, Mukulamäen ja Mynsterin pientaloalueet. Kaikkiaan on kunta myynyt keskimäärin viitisenkymmentä omakotitonttia vuodessa.

Kerrostalotuotanto käynnistyi Ulvilassa varsinaisesti 1960-luvulla ja seuraavalla vuosikymmenellä on kuntaan noussut yhä uusia kerrostaloja lähinnä Loukkuraan, Yrjön ympyrään ja Friitalan keskustaan. Tiiviin rakentamisen myötä on asukasluku jatkanut tasaista kasvuaan. Suurimmat kasvuluvut saavutettiin 1970-luvun alkupuolen vuosina.

Friitalan nahkatehdas oli sotien jälkeen työnantajana keskeisessä asemassa Ulvilassa. Muita suurehkoja työnantajia ovat kunnan lisäksi Keskuslaitos Antinkartano sekä Urho Tuomisen sähkölaitetehdas. Palveluammateissa ovat työpaikat lisääntyneet, mutta teollisuus on työpaikkojen suhteen ollut varsin epävakainen. 1970-luvulla on Ulvilan työpaikkaomavaraisuus (työpaikkojen suhde ammatissa toimivaan väestöön) ollut 60 - 70 %.

Määrällisesti eniten on Ulvilassa saanut investointeja osakseen koululaitos sekä kunnallistekniikka. 1960-luvun loppupuolella Ulvila aloitti maamme ensimmäisten kuntien joukossa lasten perhepäivähoitotoiminnan, jonka piirissä on nykyisin lähes 300 lasta. Päiväkodeissa puolestaan on noin 240 paikkaa.

Aloitettaessa 1980-lukua oli Ulvilassa käynnissä tai odotettavissa lukuisia suuria investointeja. Kullaan kanssa yhteinen terveyskeskus vuodeosastoineen valmistui vuoden 1980 aikana. Aloitusvuoroaan odotti tällöin lähes kymmenen miljoonan markan vapaaajankeskuksen rakennushanke, samoin peruskoulun yläasteen uudisrakennus. Ammatillinen koulutus Ulvilassa käynnistyi myös tuona aikana. Suunnitelmissa oli myös rakentaa Pappilanlammen lähistöön 1980-luvulla erityinen vapaa-ajanviettoalue uimahalleineen, palloiluhalleineen, urheilukenttineen. Pääosin hankkeet ovat myöhemmin toteutuneet.

Ulvilan väkiluku jatkoi suhteellisen voimakasta kasvua aina vuoteen 1995 asti, jonka jälkeen se on kääntynyt lievään laskuun.

päivitetty 13.11.2006