HANKKEET
Ympäristötoimi osallistuu ympäristöasioiden kehittämiseen erilaisten hankkeiden avulla.
Ilmastokysymysten hallinta kunnassa, Pori, Ulvila, Nakkila
Porin, Ulvilan ja Nakkilan yhteistyönä toteutetaan Ilmastokysymysten hallinta kunnassa - Pori, Ulvila ja Nakkila -hanke. Hankkeen avulla pyritään hahmottamaan ilmastokysymysten käsittelyn nykytilaa kunnissa ja antamaan työkaluja kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi. Osana hanketta laaditaan hankkeeseen osallistuviin kuntiin toimenpideohjelmat kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi kuntien omissa toiminnoissa. Hanke kestää vuoden 2011 ajan. Euroopan unionin Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) osallistuu hankkeen rahoittamiseen. Rahoituksen on myöntänyt Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.
Hankkeen nettisivuille pääset:
http://www.pori.fi/ymparistovirasto/ilmastokysymys.html
Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa
Ulvilan kaupunki on osallisena Kuntaliiton ilmastohankkeessa "Kokonaisuuden hallinta ja ilmastonmuutos kunnan päätöksenteossa." Hankkeen tavoitteena on parantaa kuntien edellytyksiä tehdä ilmastotavoitteet huomioon ottavia, kunnan koko toiminnan ja taloudenkannalta mielekkäitä päätöksiä. Hanke päättyy vuoden 2011 lopussa. Hankkeen nettisivuille pääset seuraavasta linkistä:
http://www.kunnat.net/fi/asiantuntijapalvelut/yty/ilmastonmuutos/ilmastohanke/Sivut/default.aspx
Kullaan Vedet - kunnostus ja käyttöhanke
Komivuotisen Kullaan vedet - kunnostus ja käyttö -hankkeen tavoitteena on viiden järven (Pyhä-, Palus-, Leva-, Joutsi- ja Tuurujärvi) sekä niihin liittyvien jokien ravinnekuormituksen vähentäminen, kunnostaminen ja virkistysmahdollisuuksien lisääminen. Hanke nitoo yhteen Kullaan tärkeimmät järvet, joiden valuma-alue on laaja ja vedet virtaavat Ulvilan kylien kautta Kokemäenjokeen ja lopulta Itämereen. Ravinnekuorman vähentämiseksi hankkeen aikana toteutetaan tehtyjen suunnitelmien mukaan erilaisia vesiensuojelutoimia, kuten esimerkiksi rakennetaan pohjapatoketjuja tai kosteikkoja. Uutena kunnostustoimenpiteenä kokeillaan ensimmäistä kertaa Satakunnassa geotuubimenetelmällä toteutettavaa pohjasedimentin imuruoppausta. Samalla järjestetään työnäytös, minkä tavoitteena on edistää uusien vesienkunnostustoimenpiteiden käyttöönottoa.
Hankealueen kohteille laaditaan järvikohtaiset hoito- ja käyttösuunnitelmat, jotka kootaan loppuraporttiin. Julkaisun on tarkoitus toimia eräänlaisena oppaana vastaavia hankkeita kaavaileville tahoille sekä ohjenuorana kohdevesistöjen hoidossa tulevaisuudessa. Raportti on myös oiva ympäristötietoutta lisäävä tietopaketti alueen asukkaille ja mökkiläisille. Hanke jatkuu vuoden 2012 loppuun.
Hankkeen projektinvetäjänä toimii Santtu Ahlman, p. 0400-134524 (santtu.ahlman (at) ulvila.fi
Päättyneet hankkeet
Paluksen MAKU -hanke
Esiselvitys vanhan maa-ainesottoalueen maisemoinnista ja käyttömuotojen yhteen sovittamisesta.
Paluksen kylässä Palusjärven rannalla sijaitsevalla hankealueella yhdistyvät monet vanhoille soranottoalueille tyypilliset ongelmat. Hankealueella on mm. jyrkkiä rintauksia, pohjavedenottamo ja pohjavesilammikoita. Puusto kasvaa huonosti paljaassa kivennäismaassa ja pohjavettä suojaava kasvillisuus puuttuu lähes täysin. Hankkeen tavoitteena oli laatia suunnitelma, joka parantaisi alueen maisemaa, suojelisi pohjavettä ja lisäisi alueen viihtyisyyttä ja turvallisutta. Lisäksi haluttiin parantaa hankealueen monimuotoisuutta ja virkistyskäyttömahdollisuuksia.
Tietoa MAKU -hankkeesta ja hankkeen loppuraportti löytyvät osoitteesta:
http://www.ulvila.fi/ulvila.asp?lang=fi&menu=%7BCD56A21C%2D83D7%2D4965%2D80A2%2D94C16E69BA73%7D&url=ymparisto/paluksenmaku.xml
|