Siirry sisältöön

Joulupostia ikäihmisille -kampanja kutsuu lähettämään joulukortteja ikääntyneille

Porin perusturvan tiedote 10.11.2021

Joulun iloisin joulukampanja alkaa nyt! Porin kaupunki ja luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot järjestää Joulupostia ikäihmisille-kampanjan 8.11.–7.12.2021. Tähän mennessä joulukorttikeräykseen on ilmoittautunut jo 90 paikkakuntaa. Porissa asiaa organisoi perusturvan iäkkäiden palvelut ja Porin kaupunginkirjasto. Kampanjassa kerätään joulukortteja yksinäisille ikäihmisille Porin alueella sekä myös tehostettuun palveluasumiseen Porissa, Ulvilassa ja Merikarvialla.

– Lähettämällä joulukortin voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle tunteen siitä, että häntä on ajateltu. Kortilla voi koskettaa ja tuottaa iloa lähimmäiselle, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.

– Viime vuonna vastaavassa Porin perusturvan vanhuspalveluiden ja kaupunginkirjaston yhteistyössä toteuttamassa joulukorttitempauksessa saatiin 3199 korttia ikäihmiselle jaettavaksi. Kortit ilahduttivat kotihoidon ja tehostetun palveluasumisen asiakkaita, ja olisi tänäkin vuonna hienoa saada kortti monelle ikääntyneelle, kampanjan yhteyshenkilö Elina Kivelä-Peltorinne sanoo.

Kampanjaan osallistuminen on helppoa ja hauskaa! Kampanjaan voi osallistua:
1) tekemällä joulukortin ja
2) toimittamalla sen keräyspisteeseen 7.12.2021 mennessä

Tee joulukortti näin:
Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset. Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimesi ja Siskot ja Simot. Pudota kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon. Ethän sulje korttia kirjekuoreen.

Keräyslaatikot ovat Porin kaupunginkirjastossa sekä Itätuulen, Noormarkun, Pihlavan, Puuvillan, Reposaaren ja Lavian kirjastossa. Keräyslaatikko löytyy lisäksi Viikkarin Valkaman kahvion aulasta sekä OLKA-pisteiltä. Keräyspisteet tarkempine osoitteineen löytyvät myös kampanjan nettisivuilta siskotjasimot.fi/joulupostia

Porissa voi myös postittaa kortteja. Postita kortti kirjekuoressa. Yhdessä kuoressa voi postittaa useampia kortteja. Muista postimerkki. Postiosoite on: Joulupostia ikäihmisille, Viikkarin Valkama, Juhana Herttuankatu 17, 28100 Pori

Kampanjan verkkosivut: siskotjasimot.fi/joulupostia
Seuraa kampanjaa somessa: #kosketakortilla #joulupostia

Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Suomen 4H-liitto. Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Lisätietoja antaa:
Elina Kivelä-Peltorinne, vapaaehtoistyönohjaaja, puh. 044 701 6640
Siskot ja Simot ry, toiminnanjohtaja Eero Väisänen eero.vaisanen@siskotjasimot.fi / 0505453145
Siskot ja Simot ry, kampanjakoordinaattori Nonna Lemola-Palm joulupostia@siskotjasimot.fi / 044 244 3267