Siirry sisältöön

Ulvilan kaupunki palkittu sydänterveyden edistämisen alueellisella kunniamaininnalla

Ulvilan kaupunki on palkittu Sydänterveyden edistämisen alueellisella kunniamaininnalla ansiokkaasta toiminnasta sydänterveyden ja sydänturvallisuuden edistämiseksi. Kunniamaininnan myönsi Suomen Sydänliitto, Satakunnan sydänpiirin esityksestä.

Ulvilan kaupunki on hankkinut viime vuosina uusia sydäniskureita, joista yksi on lainattavissa yhdistysten ja järjestöjen tapahtumiin. Kaupunki huolehtii asukkaidensa hyvinvoinnista usealla eri tavalla. Lainattava sydäniskuri on yksi tärkeä osa tätä vahvistaen tapahtumien turvallisuutta ja samalla myös kaupungin sydänturvallisuuden tasoa.

Kannettavaa sydäniskuria voivat lainata ulvilalaiset yhdistykset ja järjestöt sellaisiin yleisötapahtumiin, jotka eivät ole Ulvilassa sijaitsevien kiinteästi sijoitettujen sydäniskurien lähellä. Lainaajasta sovitaan aina lainauksen yhteydessä. Uusien laitteiden hankinnan lisäksi kaupunki on panostanut laitteiden huoltoon. Vanhojen laitteiden tilalle on hankittu uusia sydäniskureita ja käytössä olevia laitteita myös huolletaan säännöllisesti. Kuntalaisten elvytysvalmiuksia ja -taitoja on lisätty toteuttamalla perehdytyksiä yhteistyössä Satakunnan sydänpiirin, alueen koulujen, sekä alueella toimivien yhdistysten, sekä seurojen kanssa.

Sydänterveyden edistämisen alueellisen kunniamaininnan tarkoituksena on huomioida ja kiittää sydänjärjestöjen ulkopuolisia toimijoita alue- ja paikallistasolla. Palkitsemisella halutaan nostaa esiin erilaisia toimijoita sydänterveyden edistämisen laajalla toimintakentällä. Palkinnon ovat Satakunnassa aiemmin saaneet mm. Askel eteenpäin ry (2025), liikennöitsijä Harri Lähdemäki (2024), Satakunnan Leader -ryhmät; Karhuseutu, Ravakka, Pohjois-Satakunta, Satasilta ja Joutsenten reitti (2023), Satakunnan Yhteisökeskus (2022), Luvian apteekki (2021), Combilanssi-toiminta (2020) ja Nortamon perhekeskus (2019).

HUOM! Kannettavaa sydäniskuria voi kysyä lainaksi yleisötapahtumiin palvelusihteeri Tiina Jullenmaalta, tiina.jullenmaa@ulvila.fi.