Asukkaiden hyvinvointi
Hyvinvointi on jokaisen ihmisen elämisen ja toimimisen peruslähtökohta.
Hyvinvoivana jaksat paremmin, koet iloa ja innostusta sekä näet ympärilläsi mahdollisuuksia. Hyvinvointi on aina jokaisen henkilökohtainen kokemus. Hyvinvoinnin käsite on siis sukua terveyden, onnellisuuden, tyytyväisyyden ja hyvän elämän käsitteille.
Hyvinvointiasi tuetaan monin eri tavoin
Yhteistyökumppaneita kaupungin kanssa hyvinvointityössä on hyvinvointialueen lisäksi valtio, yritykset, seurakunnat ja muut alueelliset toimijat sekä vapaaehtoiset kuntalaiset. Hyvinvointityötä on myös yksittäisen kuntalaisen panos, kun hän huolehtii omasta ja lähiympäristönsä hyvinvoinnista ja terveydestä voimavarojensa puitteissa.
Hyvinvoinnin edistäminen on yhteistyötä, jonka tavoitteena on lisätä asukkaiden hyvinvointia, terveyttä ja toimintakykyä. Se on osana myös kaikkea kaupungin toimialojen toimintaa kuten kulttuuritarjontaa, katujen ja liikuntapaikkojen kunnossapitoa, kaupunkikehitystä, ateria- ja puhtauspalveluja, liikunta- ja vapaa-aikapalveluja, vesihuoltoa sekä varhaiskasvatusta ja opetusta.
Ulvilassa hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä johdetaan ja koordinoidaan
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyöstä vastaa pääasiassa sivistyksen toimiala, jota johtaa sivistyslautakunta ja sivistys- ja hyvinvointijohtaja. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiantuntijana toimii hyvinvointikoordinaattori. Hän tuottaa ja kokoaa hyvinvointitietoa kehittämisen tueksi, laatii yhteistyössä verkostojen kanssa hyvinvointisuunnitelmat ja/tai -kertomukset sekä seuraa väestön hyvinvointia ja terveyttä edistävien tavoitteiden toteutumista.
Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä p. 0400134849
Hyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltonen p. 0405474033
Palvelusihteeri Tarja Mäkinen (Ulvilan olohuone) p. 0400135331