Siirry sisältöön

Varhaiskasvatuspaikan hakeminen ja irtisanominen

Hakeminen

Lapsella on oikeus varhaiskasvatukseen äitiys-, vanhempain- ja isyysvapaan jälkeen oppivelvollisuuden alkuun asti. Varhaiskasvatukseen ei ole erillistä hakuaikaa, vaan hakea voi ympäri vuoden. Ulvilan kaupungissa varhaiskasvatuspaikan haku alkaa sähköisen hakemuksen täyttämisellä. Sähköinen hakemus käsitellään varhaiskasvatuksen palveluohjauksessa. Varhaiskasvatuspaikkaa tulee hakea viimeistään neljä (4) kuukautta ennen hoidon tarpeen alkamista. Jos hoitopaikkaa tarvitaan vanhempien työllistymisen tai opiskelun vuoksi eikä hoitotarpeen alkamisajankohta ole ennakoitavissa, tulee hoitopaikkaa hakea viimeistään kahta (2) viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.  Varhaiskasvatuspaikka säilyy siihen asti, jolloin lapsi menee kouluun.

Palvelun käyttäminen vaatii omilla pankkitunnuksilla tunnistautumista. Lisäksi palvelut edellyttävät nykyistä tai aikaisempaa päivähoitoasiakkuutta, jolloin perheen tiedot ovat valmiina varhaiskasvatuksen asiakastietojärjestelmässä.

Tunnistauduttuasi voit tehdä:

  • päivähoitohakemuksen
  • esiopetukseen ilmoittautumisen
  • siirtohakemuksen hoitopaikan vaihtamisesta.
  • puhelin ja sähköpostiyhteystietojen muutoksen.
  • arvion perheen päivähoitomaksusta
  • korkeimman päivähoitomaksun hyväksymisen, jolloin ei tarvita tulotietoja.
  • päivähoitopaikan irtisanomisen.
  • esiopetuspaikan irtisanomisen kesken vuotta.

Ulvilassa perheellä on mahdollisuus hakea paikkaa niin kunnallisesta kuin yksityisestä varhaiskasvatuksesta. Ulvilan kaupunki osallistuu yksityisen varhaiskasvatuksen kustannuksiin myöntämällä perheelle palvelusetelin hakemuksen perusteella. Palveluseteli on harkinnanvarainen etuus.

Varhaiskasvatusta järjestetään osa- tai kokoaikaisena sekä vuorohoitona. Osapäivähoitoa on korkeintaan viisi tuntia päivässä kestävä varhaiskasvatus.

Esiopetukseen ja osapäivähoitoon hakeminen

Päiväkotien esiopetukseen ja osapäivähoitoon haetaan vuosittain helmi-huhtikuussa. Hakuajasta ilmoitetaan erikseen paikallisissa lehdissä ja kaupungin internetsivuilla. Päätökset valinnoista ilmoitetaan kesäkuun loppuun mennessä. Perusopetuslain mukaista esiopetusta järjestetään kaikissa päiväkodeissa sekä Kaasmarkun ja Koskin kouluilla. Varhaiskasvatuksen toimintakausi alkaa aina elokuun alussa ja esiopetus elokuussa toimintakausittain ilmoitettavana päivänä. Esiopetus noudattelee muuten koulujen loma-aikoja.

Varhaiskasvatuspaikan vaihto

Kun lapsella on jo paikka varhaiskasvatuksessa ja lapselle halutaan hakea siirtoa toiseen toimintapisteeseen, haetaan sähköisen asioinnin kautta. Siirtohakemuksella ei ole käsittelyaikaa, vaan siirtopäätöksiä tehdään sitä mukaan kuin varhaiskasvatuspaikkoja vapautuu. Pääsääntöisesti siirrot toteutetaan elokuussa käynnistyvän toimintavuoden alusta.

Irtisanominen

Kun lapsi lopettaa varhaiskasvatuksessa, on paikka irtisanottava kirjallisesti. Irtisanomisen voi tehdä sähköisesti (linkistä, joka vaatii tunnistautumista) tai vapaamuotoisella paperisella ilmoituksella joka jätetään joko varhaiskasvatusyksikön esimiehelle tai kasvatus- ja opetustoimistoon kaupungintalolle, osoite Loukkurantie 1.

Irtisanoutuminen astuu voimaan lapsen viimeisen hoitopäivän jälkeen. Uutta paikkaa voi hakea irtisanoutumisen alettua, jolloin noudatetaan päivähoitoasetuksen mukaisia hakuaikoja. Maksut laskutetaan irtisanomispäivään asti.